FENTEC Group yhdistää kaksi vahvaa RFID-alan toimijaa

ToP Tunniste ja Fentec Partners yhdistävät voimansa

RFID-teknologian asiantuntijayritykset, ToP Tunniste Oy ja Fentec Partners Oy, yhdistävät voimansa. Molempien yritysten osakekannat ovat siirtyneet vasta perustetulle FENTEC Group Oy:lle 3.7.2020. Yhdistymisen myötä FENTEC Groupista syntyy Suomeen alan kärkitoimija, joka kehittää ja toteuttaa asiakkailleen RFID-kokonaisratkaisuja. Yhtiö tavoittelee jatkossa vahvaa kasvua sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla.

FENTEC Groupin toimitusjohtajana aloittaa 7.9. alkaen Jari Kinnunen, jolla on pitkä ura RFID-liiketoiminnan parissa. Hän siirtyy tehtävään Storan Enson Intelligent Packaging -liiketoimintayksiköstä.

FENTEC Groupin älykkäät RFID-ratkaisut parantavat asiakkaiden kilpailukykyä

FENTEC Groupista muodostuu ainutlaatuinen teknologiayhtiö, jolla on vahvat asiakasreferenssit sekä erittäin kokenut ja osaava henkilöstö. Radiotaajuiseen tunnistamiseen pohjautuvilla älykkäillä ja tuotteistetuilla ratkaisuilla palvellaan asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin. FENTEC Group pystyy tarjoamaan asiakkailleen maailmanluokan RFID-pohjaisia älytiloja ja toimialakohtaisia automaattisen tunnistuksen ratkaisuja. Vahvasta suomalaisesta RFID-klusterista ponnistavalla yhtiöllä on laaja kansainvälinen kumppaniverkosto.

Pikespo Invest kasvun kirittäjänä

Pääomasijoittaja Pikespo Invest Oy:n mukaantulo FENTEC Groupin osakkaaksi tuo osaamista ja verkostoja kansainväliseen kasvuun entuudestaan tutulla toimialalla.

”On hienoa olla mukana luomassa vahvaan kokemukseen ja asiantuntijuuteen perustuvaa teknologiayhtiötä, jonka toiminnan keskiössä on asiakkaiden luottamus. Kumpikaan yrityksistä ei ollut myynnissä, mutta löysimme yhteisen tahtotilan lähteä rakentamaan kansainvälistä kasvutarinaa, kun yritysten vahvuudet täydentävät niin hyvin toisiaan”, kertoo FENTEC Groupin hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhala.

“Pitkään RFID-alalla toimineena on mahtavaa huomata, kuinka RFID-ratkaisut tuottavat etua yhä suuremmalle joukolle yrityksiä ja loppukäyttäjiä. Vahvojen asiakasreferenssiemme perusteella 24/7 käytettävissä olevat miehittämättömät myymälä- ja varastoratkaisut sekä älytilat tuottavat todella selkeitä asiakashyötyjä. Näille ratkaisuille on kasvavaa kysyntää kansainvälisillä markkinoilla”, jatkaa hallituksen jäsen Samuli Strömberg.

__

Fentec Partners Oy kehittää RFID-pohjaisia älytiloja, jotka voidaan toteuttaa esimerkiksi kaappeihin ja kontteihin. Käytännönläheisen ja asiakaskokemukseen perustuvan tuotekehitysprosessin pohjalta toteutetaan asiakkaiden liiketoimintaa tehostavia RFID-tuotteita ja -palveluita, kuten miehittämättömiä myymälä- ja varastotiloja. Yrityksellä on useita patentteja kehittämistään tuotteista. Palvelut toteutetaan kokonaistoimituksena, tuotteiden kehityksestä asennukseen ja käyttöönottoon saakka.

ToP Tunniste Oy on suomalainen teknologiayritys, joka on keskittynyt automaattisen RFID-tunnistamisen ja tiedonkeruun ratkaisuiden kehittämiseen. Laaja teknologiaosaaminen, ketterä toimintamalli ja innovatiiviset RFID-ratkaisut auttavat tehostamaan asiakkaiden prosesseja monilla eri toimialoilla, kuten terveydenhuollossa, logistiikassa, teollisuudessa ja palvelusektorilla. Ratkaisuiden avulla kerätty liiketoimintakriittinen tieto auttaa edistämään konkreettisesti asiakkaiden kilpailukykyä. Yritys on toiminut vuodesta 2002.

Yhteydenotot:

FENTEC Group Oy
Antti Rauhala, hallituksen puheenjohtaja, +358 40 549 0080

ToP Tunniste/FENTEC Group Oy
Pauli Tossavainen, hallituksen jäsen, +358 400 790 290

Fentec Partners/FENTEC Group Oy
Jari Nokkala, Teknologiajohtaja, +358 50 538 1569

Esimerkkejä älytilaratkaisuista:

YaraCON 24/7 kauppapaikka (YouTube) >
Würth WüCON 24/7 varastoratkaisu (YouTube) >